Happily Ever After Blog

Noh, mitähän järkeä tässäkin nyt olisikaan? Ihmiset vallittavat ilmastonmuutoksesta, minkä kerkeävät, mutta eivät kuitenkaan tee mitään. Kaiki leikkivät maailmaanpelastajaa, mutta kuitenkin mennään heti seuraavana päivänä Mäkkäriin syömään. Ajatelkaa, saastutamme ja tuhlaamme luonnonvarojamme jo pelkästään syömisellä. Osa meistä ei edes usko ilmastonmuutokseen, mutta lopujenlopuksi kaikki kuitenkin tulevat huomaamaan, että elämme keskellä sitä. Itse tunsin erään, joka oli kamalan huolissaan ilmastosta. Hän esitti olevansa marttyyriasemassa, ettei kukaan muka kuunnellut häntä ja saattoi itsensä naurunalaiseksi. Todellisuudessa hänkään ei tehnyt mitään, tuhlasi vain luontoa kaikennäköisillä tavoilla, ihan kuten kaikki muutkin. Jotkut jopa levittelevät netissäkin adresseja, että nyt pitää puhdistaa luonto ja muut. Lopettaisivat vaaan niin rakastamansa luonnonvarojen tuhlaamisen tietokoneella. Miksi tehdä tälläistä? En itse ole mikään mailmanpelastaja, tai muukaan julistautuja, mutta kyllä näitä asioita tulee pohdittua. Olen ajatellut tätä asiaa vähän toiselta kannalta. Ihminen sai luonnon, tuhosi sen ja joutuu nyt itse tuhoon. Tämä on rangaistus, älkää siis tehkö enää mitään, odottakaamme vain loppua.

Kasumi.

En olekaan yli viikkoon kirjoittanut tänne, mutta siihenkin on syy, kuten kaikkeen muuhunkin maailmassa. Tämä viimeinen viikko on minulle itselleni ollut todella rankka, enkommentoi miksi, mutta olen suoraan sanottuna ihan maassa. Tilaa ja silmiänne säästääkseni sanon, että nyt jos voisin, tämäkin teksti olisi täynnä pelkästään kirosanoja. Mutta siirryn tästä aiheeseeni, joka on tällä kertaa rakkaus. Rakkauteen liittyy joitakin tosiasioita: 1. Kukaan ei tiedä, mitä rakkaus on. 2. Rakkaus selitetään yleensä kiintymyksenä toiseen ihmiseen. 3. Rakkaus ei ole yksinkertista. 4. Rakkaus on aina kaksipuolista.

Näitä on pohdittu paljon, mutta minulla on omat perusteeni näille, eri mieltä saa olla. Miksi kukaan ei tiedä, mitä rakkaus on? Eikö rakastuessa olekin käsittämätön tunne? Eihän rakkautta edes näe. Ne olivat lyhyesti sanottuja. Muta kun vähän asiaa ajattelee, tajuaa sen itsekin. Miksi rakkaus ei muka ole vain kiintymystä toiseen ihmisen, vaikka se selitetäänkin niin? Rakkaus on tottakai kiintymystä, mutta vähän enemmän kuin kiinymystä tai suurta kiintymystä. sanan selittäminen on vain yksinkertaistettu niin. Miksi rakkaus ei ole yksinkertaista? Siihen kaikki osaavat vastata, varsinkin ne jotka ovat rakastuneet. rakkaus on erittäin monimutkainen, varsinkin kun sitä rupeaa selittämään. Miksi rakkaus sitten on aina kaksipuolista? Miksei se voi olla yksipuolista? Tästä ina ihmiset kiistelevät paljon. Sanotaan, että rakastuin häneen, mutta hän ei rakasta minua… Mutta ei se rakkautta ole. Se on vain suurta ihastusta. Se on tunne rakauden ja ihastuksen välillä, mutei rakkautta. Koska miten joku voi todella koko sydämestään rakastaa ihmistä, joka ei välttämättä edes tunne sinua, tai pidä sinua ystävää suurempana? Jos “rakastuminen” tuottaa yhtään kielteistä tunnetta, joka johtuu siitä ettei kohde huomaa “rakastujaa”, ei se silloin ole rakkautta. Ajatelkaa, niin tajuatte. Tätä olenkin pohtinut kauan, joten toivon, että se menee perille.

Kasumi

Tätä en olekaan juurikaan pohtinut, mutta kun tarkemmin ajattelen se on osa jokapäiväistä elämääni. Ilman toivoa, mitä olisinkaan? En jaksaisi varmaankaan elää. Elämäni valuisi vain jonnekin, jonne en pääse hakemaan sitä takaisin. Toivo. Mitä se tekee? Mikä se on? Toivo voi olla mikä tahansa. Vaikka ihminen, eläin tai vaikkapa lempikappale. Ihan mikä vain. Ehkäpä joillekin se tarkoittaa jotakin tiettyä ajatusta. Yleensähän ihmiset ajattelevat, että toivoahan vielä on. Mutta minä ajattelen myös näin: Toivoa ei ihmisillä enää ole. En ole mikään luontohippi, mutta entä ilmastonmuutos? En ajattele sitä kovinkaan paljoa. Mutta joka tapauksessa puhutaan maailmanlaajuisista parannusohjelmista, mutta mitä se hyödyttää? Jotain pitäisi tapahtua. Se olisi se juttu. Mutta toisaalta, eiän siinäkään ole mitään järkeä. ihmiset ovat saastuttaneet luonnon, joten kaikista paras ratkaisu olisi vain antaa muutoksen tulla. Jos on hyvä ja paha, ihmisiä pitää rankaista. Mutta palatkaamme takaisin itse toivoon. Toivo tarkoittaa minulle pientä kannustetta, jolla jaksan eteenpäin. Monesti ajatelen, että mitähän järkeä tässäkin on? Mitä järkeä elämässä on? Sitten ajattelen, että kuitenkin minulla on ihania läheisiä. He jaksavat kannustaa minua. Ainakin jotkut heistä. Jotkut läheisitäni tekevät elämästäni paskaa. ihan suoraan sanottuna. Mutta toivo on myös muunlaista. Jokaiselle se on erilaista. Jokainen itse päättää oman toivonsa. Kaiken tämän jälkeen voimme todeta taas yhden varman asian aiheestamme: toivo on valoa.

Kasumi

Silloin sinulla oli punainen tukka ja loistavansiniset silmät täynnä intoa.

Sinulla oli tapana tuoda minulle kaksi enkelikarkkia.

Kerroit minulle tarinoitasi, joita kirjoitit niin ahkerasti.

Sanoit rakastavasi minua kuin siskoa.

Ja minä rakastin sinua kuin veljeä.

Meillä oli tapana käydä siinä pienessä kahvilassa.

Ja siinä pienessä puodissa.

Kirjoitit minulle runon rakkaudesta, en vain osannut uskoa millaisesta.

Kerroit minulle rakastavasi minua, suutelit minua kevyesti.

Minä vain työnsin sinut pois.

Ja seuraavalla viikolla…

siivet kantoivat sinut pois.

Rakastan sinua yhä.

Mutta vain veljenä.

Jätin sinulle kaksi enkelikarkkia.

Tämän ei ole tarkoitus olla novelli, runo, tai mmikään muukaan sellainen. Tämä ei ole kokemuspohjainen mutta se on se aukko sisälläni. Aukon nimi on “on”.

Tälläinen aihe tällä kertaa, joka on varsin yleinen, eli usko. Se asia, joka on suuri osa kulttuuria, vaikuttaa laeissa ja joka on jopa joidenkin ihmisten asenteen osa. Itse olen ateisti, vaikka kirkosta en olekaan eronnut, en tiedä edes saisinko. Minin kun halutaan menevän ripille ja muuta vastaavaa hauskaa. Vaikken uskokaan Jumalaan tai muuhunkaan Jeesus-höpötykseen, mietin näitä asioita paljon. En tarkoita nyt, että miettisin, että juu jeesus käveli veden päällä tai muutakaan tälläistä, mutta esim. miten siitä on tullut tälläinen vaikuttaja ja miten se on voinut oikeasti saada alkunsa, sillä uskontoa vastaan on monta perustetta. Ensinnäkin, jos ensin luotiin eläimet ja ihmiset, entäs dinosaurukset? Ja milloin oli jääkaudet ja nämä? Niin että juu. Voisiko usko olla vain huijaus? Pari hassua ihmistä ovat levittäneet sanaa Jumalan pojasta joka parantaa mitä tahansa uskon avulla ja niin ja näin? Silloinhan ihmisiäkin on jo kuollut ihan turhaan? Vai ovatko sen ajan kuninkaat keksineet sen parantamalla avustajaansa ja keksineet mitälie höpöhöpö juttuja vaikuttaakseen pelottavilta ja kuninkailta? Niin voi olla, silloin kun ihmiset olivat niin viattomia ja uskoivat mihin tahansa mikä liittyi Jumalaan? Toisaalta, on myös voinut käydä seuraavalla tavalla: Koskapa on tosidtettu sen nimisen ihmisen kuin “Jeesus” olleen oemassa tuohon aikaan, mitäpä jos tämä “Jeesus” onkin ollut hyvä lääkäri tai parantaja, jonka parantamista ihmisistä kerrottiin liioiteltuja juttuja, jolloin häntä kutsuttiin nimellä jumalan poika tai messias, tai muuta vastaavaa, josta sitten ihmiset ärsyyntyivät, eivätkä uskoneet tähän? On olemassa monta vaihtoehtoa, joihin emme varmaan koskaan saa vastausta, mutta siitä voin olla varma, että vaikka olisikin jumalhahmo tai jeesus, miten vain, suuri osa on ihmisten mielikuvituksen tuotetta. En yritä pilkata uskovaisia, mutta näin varmasti on. Muistakaa, että tämäkin on vain mielipiden miljardien ja kiljoonien muiden joukossa, joten älkää turhautuko. Minä tiedostan nämä mielipiteet kyllä ja oikeastaan, olen itsekin joskus uskonut tälläiseen höpöhöpöön, kävin jopa pyhäkoulua, mutta näin ei ole enää, sillä miksi olisi kaikkitietävä, auttava ja anteeksi antava Jumala, jos hän/se ei mitenkään auta, vaikka sellainenhan hän/se on? Kysymyksiä on niin paljon ja vastauksia niin vähän…

Kasumi

Tätä aihetta olenkin miettinyt tovin jos toisenkin, kaikkikhan niitä joskus tulevat miettimään, ihan viimeistään sitten vanhana. Monet ovat kysyneet, että mitä nämä kaksi oikein ovat? Niin minäkin kysyin itseltäni ja sainkin aika mielenkiintoisen vastauksen kehiteltyä.

Numero yksi. Hyvä ja paha olvat ihmisen keksimiä sanoja ja siihen se sitten jääkin. Ihmiset ovat keksineet niille merkitykset, jotka jokainen luulee tietävänsä. Esim. On pahaa tappaa toinen ja hyvää antaa köyhälle rahaa, mutta onkohan noin? Kun ihmiset alkoivat kehittyä apinasta ihmiseksi, sanottiinko meille vain, että “tämä on hyvä juttu ja tämä on paha juttu”. Ei sanottu. Miten määritelet hyvän? Kyllä, tiedätte varmasti itsekin, että sitä on vaikea määritellä. Jos kerran on pahaa tappaa toinen ja siitä pitää rankaista, entäpä sitten eläimet? Nekin tappavat toisiaan. Pitäisikö eläimiäkin sitten pistää vankilaan ja antaa kolme alinkautista ja päälle tusina sakkoja? Eihän eläimiä koske tälläiset säännöt. Oikeastaan mekin olemme eläimiä, emme vain ajattele sitä niin. Miksi meitä sitten rankaistaan? Eikö ole pahaa jättää “eläimet” rankaisematta? Joka tapauksessa, nyt kun tiedämme hyvän ja pahan olevan vain sanoja, eli suoraan sanottuna “ei mitään”, mitä teemme lakien kanssa? Nekin perustuvat käsitteisiin “hyvä” ja “paha”. Toisinsanoen, meillä ei ole lakeja. Kesken keskustelun huomaammekin palanneemme takaisin luontoon.

Nyt kun tarkemmin ajatellaan, en olisi saanut kirjoittaa noin, sillä itsekin tuomitsen kaiken hyvän ja pahan perusteella, nämä kirjoituksetkaan eivät olisi syntyneet, jos en määrittelisi näitä kahta sanaa. Joten olenko nyt paha?

Kasumi

Voisinkin tässä kertoa aiheesta, mikä vahvasti liittyy elämääni tunkeutuneisiin ihmisiin. Kerron piirteestä jota kaikki vihaavat, luonteen piirteestä, joka on yksi niistä yleisimmistä. Nimittäin se, kuinka ihminen, joka tuntee olonsa pieneksi ja surkeaksi, alkaa näkemään kaikki omat virheensä muissa ihmisissä. Ihminen on fyysisesti iso, käyttää sitä hyväkseen ja yrittää parantaa oloaan näkemällä kaikki omat virheensä ihmisessä, joka oikeasti ei ole tehnyt juuri mitään. Ihmisessä, jonka hän kokee uhaksi omalle asemalleen. Sellaiset ihmiset ovat yleisiä ja hyvin hyvin harmillisia. He yrittävät tukahduttaa tunteensa henkiseen väkivaltaan ja yrittävät kieltääitselleen omat virheensä. He alkavat ajan myötä ajattelemaan, että ovat virheettömiä ja käyttävät sitä hyväkseen. Sellainen ihminen ei yleensä tule onnelliseksi, sillä lopputulos on yleensä päinvastainen: sen sijaan, että ihmisestä tulisi suuri ja haluttu, ihailtu, rakastettu ja sellainen jolla on hyvä’ itsetunto, ihmisestä tulee pikkusieluinen, röyhkeä, vihattu ja kaukaa kierretty. Sellaisen ihmisen itsetunto kärsii, ei parane. Tämän takia monen muun ulkopuolisen itsetunto kärsii, joka on kaikkea muuta kuin oikein. Se “virheetön” ihminen tahtoo tietynlaista reaktiota käyttäytymiseensä, jota ehdottomasti ei saa antaa. Se vahvistaa häntä. Ihmisen on reagoitava mahdollisimman kylmänrauhallisesti sellaiseen, sillä muuten hän ei ikinä opi tajuamaan, että on tehnyt väärin. Kun hän huomaa, että tekniikka ei toimi, hän lopettaa ja pyytää lopulta anteeksi. Sellaista loppua me kaikki toivomme ja haluamme. Niin minäkin, mutta en ole sitä vielä saanut.

Toivon ettei yksikään ihminen rupea tuollaiseen, sillä sellaisesta ihmisestä tulee loppujenlopuksi täynnä itseään oleva ihminen, joka ei ehkä lopulta näe maailmaa enää samalla tavalla, vaan kaikki ovat vihollisia. Haluaisitko sellaista elämää? Puhukaa mieluumin ongelmistanne!

Kasumi

Nyt, kun olen saanut luotua tämän blogin, voin sanoa heti kättelyssä, että vaikka blogin nimestä voisi päätellä, että tämä on jokin rakkausblogi, se ei sellainen ole. Sitten seuraavaksi voinkin siirtyä aiheeseen, jota olen tänään pohtinut. Minkä takia ihmiset kirjoittavat muistelmia? Luin tänään jutun Valituista Paloista. En nyt kuitenkaan kopioi mitään, eihän se ollut edes minun lehtiseni. Sen mukaan ihminen voi lähestyä paremmin totuutta ja oppia näkemään elämänsä uusin silmin. Lisäksi se myös auttaa käsittelemnään tunteitaan. Ne saa muotiltua sanoiksi. Minä itse en kirjoita muistelmia, vaikka olen yrittänyt monta kertaa, ehkä vanhana sitten. Mutta miksi ihmisen pitäisi käsitellä tunteitaan? Miksi ne edes pitäisi kirjoittaa vain itselleen? Minkä takia ne pitäisi julkaista? Mikä vaikutus sillä on ihmiseen? Nämä aiheet ovat minulle itselleni tuttuja vuosien varrelta. Näiden kaikkien kysymysten vastaukset muodostavat kokonaisuuden. Jos menneisyydessä on tapahtunut jotakin, kirjoittamalla sen ihminen näkee asian itsessään ja oppii varautumaan smanlaisiin tilanteisiin, samalla jos muistelmat julkaisee, ihmiset voivat lukea sen ja oppia varautumaan itsekin vastaavanlaisiin tilanteisiin. Lisäksi ihmiset käsittävät, etteivät ole ongelmiensa kanssa yksin. Nämäkin asiat lukevat varmasti jossain, etsikää ne vaikka, mutta voin sanoa, että jos muistelmien kirjoittaminen käy liian haastavaksi, kirjoita aina tunteenpuorkausten tullen tunteesi paperille, piväkirjaan, tai kirjoita vaikka runo. Piirrä vaikka, mutta se helpottaa. Niin minä teen. Minulla alkaa olla jo sievoinen arkisto tälläisiä runoja, tarinoita, piirustuksia, yksittäisiä sanoja tai lauseita… kaikkea. Lopppujenlopuksi kun olen kasannut ne kokonaisuudeksi, kerron tunteistani ihmisille, joihin luotan ja jotka tuntevat tilanteeni. Ei, en puhu psykologille, olen huomannut, että se kaikkein paras psykologi on oma läheinen.

Kiitos kun jaksoitte lukea, Kasumi.

P.S. Tässä on biisi, joka sanasta sanaan kuvaa elämääni, suomentakaa se itse, tai lirama.netissä: http://www.youtube.com/watch?v=m85HyQXReAU&feature=related