usko, toivo ja rakkaus osa usko
Tälläinen aihe tällä kertaa, joka on varsin yleinen, eli usko. Se asia, joka on suuri osa kulttuuria, vaikuttaa laeissa ja joka on jopa joidenkin ihmisten asenteen osa. Itse olen ateisti, vaikka kirkosta en olekaan eronnut, en tiedä edes saisinko. Minin kun halutaan menevän ripille ja muuta vastaavaa hauskaa. Vaikken uskokaan Jumalaan tai muuhunkaan Jeesus-höpötykseen, mietin näitä asioita paljon. En tarkoita nyt, että miettisin, että juu jeesus käveli veden päällä tai muutakaan tälläistä, mutta esim. miten siitä on tullut tälläinen vaikuttaja ja miten se on voinut oikeasti saada alkunsa, sillä uskontoa vastaan on monta perustetta. Ensinnäkin, jos ensin luotiin eläimet ja ihmiset, entäs dinosaurukset? Ja milloin oli jääkaudet ja nämä? Niin että juu. Voisiko usko olla vain huijaus? Pari hassua ihmistä ovat levittäneet sanaa Jumalan pojasta joka parantaa mitä tahansa uskon avulla ja niin ja näin? Silloinhan ihmisiäkin on jo kuollut ihan turhaan? Vai ovatko sen ajan kuninkaat keksineet sen parantamalla avustajaansa ja keksineet mitälie höpöhöpö juttuja vaikuttaakseen pelottavilta ja kuninkailta? Niin voi olla, silloin kun ihmiset olivat niin viattomia ja uskoivat mihin tahansa mikä liittyi Jumalaan? Toisaalta, on myös voinut käydä seuraavalla tavalla: Koskapa on tosidtettu sen nimisen ihmisen kuin “Jeesus” olleen oemassa tuohon aikaan, mitäpä jos tämä “Jeesus” onkin ollut hyvä lääkäri tai parantaja, jonka parantamista ihmisistä kerrottiin liioiteltuja juttuja, jolloin häntä kutsuttiin nimellä jumalan poika tai messias, tai muuta vastaavaa, josta sitten ihmiset ärsyyntyivät, eivätkä uskoneet tähän? On olemassa monta vaihtoehtoa, joihin emme varmaan koskaan saa vastausta, mutta siitä voin olla varma, että vaikka olisikin jumalhahmo tai jeesus, miten vain, suuri osa on ihmisten mielikuvituksen tuotetta. En yritä pilkata uskovaisia, mutta näin varmasti on. Muistakaa, että tämäkin on vain mielipiden miljardien ja kiljoonien muiden joukossa, joten älkää turhautuko. Minä tiedostan nämä mielipiteet kyllä ja oikeastaan, olen itsekin joskus uskonut tälläiseen höpöhöpöön, kävin jopa pyhäkoulua, mutta näin ei ole enää, sillä miksi olisi kaikkitietävä, auttava ja anteeksi antava Jumala, jos hän/se ei mitenkään auta, vaikka sellainenhan hän/se on? Kysymyksiä on niin paljon ja vastauksia niin vähän…
Kasumi
Luokassa: Luokittelematon
« “hyvä” ja “paha” | Etusivu | tämä vain tuli »
